Miksi juoksemista kutsutaan eri nimillä vauhdista riippuen? Opin jo ensimmäisenä juoksuvuonna, että hölkkääjät ovat niitä, jotka juoksevat kilometrin hitaammin kuin viidessä minuutissa. Kuuluin (ja kuulun edelleen) tuohon ryhmään, mutta ajattelen toisin.
Kaikki, jotka juoksevat, vauhdista riippumatta, ovat juoksijoita. Ei hitaampia kävelijöitäkään kutsuta esimerkiksi löntystelijöiksi, vaikka jotkut etenevät tunnissa neljä kilometriä ja toiset vähintään puolet enemmän. Mäkisellä reitillä ja maastossa rinkka selässä vauhti tippuu vieläkin, mutta silloinkaan ei kävelijän (tai vaeltajan, patikoijan) nimi muutu yhtäkkiä toiseksi.
Vaeltaminen ja patikoiminen kuvaavat enemmänkin maastoa ja olosuhteita, kuin kulkijan vauhtia.
Mutta juoksussa on niin helppo antaa itselleen ja toisille erilainen leima vauhtista riippuen. Ehkä se sitä, nimeämällä itsensä tietynlaiseksi kertoo tuntevansa viiteryhmänsä eikä oleta itsestään liikoja. Ehkä se on sitä, että sillä antaa itselleen tilaa olla ja kehittyä, ilman paineita tavoitteista. Ehkä se on tapa omaksua ympäristöstä itselleen asema, normit ja tapa puhua. Aloittelijan on helpompi päästä mukaan joukkoon, kun ei isottele tai osoittele.
Mutta aina tuntuu yhtä oudolta, kun kuulen jonkun sanovan: en oikeastaan ole juoksija, vähän vain hölkkään. Olen tällainen hölkkäilijä, en oikea juoksija.
Yksi määritelmä oikealle juoksemiselle löytyy Haruki Murakamin kirjasta Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Vakava juokseminen on sitä, että kuukaudessa kertyy 250 kilometriä. Sitä pidetään usein pitkän matkan treenaamisen alarajana, mutta moni tavoitteellisesti harjoitteleva juoksee selvästi enemmän.
Omat kilometrini ovat usein selvästi alle tuon, mutta pidän silti juoksemistani vakavana. En vain siksi, että Murakamin tavoin ajattelen, että olennaista juoksemisessa on, että täyttää vaatimukset, jotka on asettanut itselleen. Kyse on siitä, millainen juoksijaidentiteettini on.
Tunnen monenlaisia juoksijoita. Kunnianhimoisia, jotka tavoittelevat entistä kovempia suorituksia ja miettivät tarkkaan, mitä tehdä, miten ja milloin. Säännöllisiä treenaajia, jotka tekevät sen mitä haluavatkin. Elämänmuutoksen tekijöitä, jotka aloittavat sopivan pienesti (juuri niin kuin ohjeet tai personal trainer on sanonut), jatkavat sitkeästi säästä ja kiireistä huolimatta ja hymyilevät iloisena maalissa, sillä kaikki meni juuri niin kuin oli tarkoituskin. Eivätkä tyypit tähän lopu: suuri enemmistö juoksijoista on niitä, jotka tulevat mukaan kavereiden houkuttelemana, erilaisten vedonlyöntien pakottamana ja niitä, jotka vain käyvät juoksemassa, ilman mitään sen kummempaa.
Tiedän, juuri tällä hetkellä haluaisin mieluiten kuulua kunnianhimoisiin. Mutta taidan kuitenkin olla jonkinasteinen unelmoija, joka treenaa enemmän fiiliksen kuin ohjelman mukaan.
Toisaalta onnistuin silläkin tavalla juoksemaan sata mailia.