Vaikka takana on yli 20 000 km keskieurooppalaisilla pyöräteillä, on matkalle lähdössä aina hieman jännitystä. Pitää ottaa mukaan tarvittava mutta ei turhaa, riittävästi mutta ei liikaa. Vaatteet ja pyörätarvikkeet pakkaan vanhalla rutiinilla, mutta kirjojen kanssa pitää aina hieman tasapainotella. Kyllä, olen edelleen kiintynyt painettuihin kirjoihin, niissä on ihan omanlaisensa tunnelma. Kansikuva, paperinlaatu ja kirjan tuntu kädessä ovat tärkeä osa lukukokemusta. Mutta matkavalikoima ei voi olla suuri, sillä pyörälaukkuja ei kannata pakata ääritäyteen.
Matkaluettavan valitseminen vaatiikin kypsyttelyä, isomman pinon keräämistä ja poisvalintoja viimeisten päivien aikana ennen lähtöä. Kasaan kertyy talven aikana lukematta jääneitä, keväällä uteliaisuutta herättäneitä, ystävien suosituksia ja pari sellaista, jotka ovat olleet lukulistalla jo pidempään. Mutta mistä tiedän, mikä sopii juuri tähän matkaan ja hetkeen?
Fyysisen rasituksen ja lukemisen määrä ovat käänteisessä suhteessa toisiinsa. Mitä pidempi päivä polkien tai kävellen, sen vähemmän jaksaa lukea. Ja päinvastoin, jos päivämatka on kevyt, pystyy lukemaan enemmän. Nyrkkisääntöni on, että matkalukemisessa tarvitaan sekä määrää että keveyttä. Otan siis reissuun jotain, joka pitää otteessaan mutta ei lopu liian nopeasti. Ja sellaista, joka antaa uutta ajateltavaa mutta ei ole liian monimutkaista, koska siihen eivät väsyneet aivot taivu. Useampi kirja mahtuu mukaan, sillä luettu kirja löytää matkalla paikan vaihtokirjahyllystä. Niitä on kauppojen ja majapaikkojen auloissa, katujen varrella ja puistoissa, ja joskus yllätyksenä pyöräreittienkin varrella.
Kirjan maailma avautuu eri tavoin, kun sitä lukee joka päivä uudessa paikassa. Ikään kuin ympäristö sulautuisi osaksi tekstiä ja nostaisi sieltä esiin muunnelmia siitä kaikesta, mitä tien päällä näkee.
Sillä pyöräily ja kävely sulkevat sisäänsä kaikki. Pyhiinvaellusreittejä pitkin kulkevat vaeltajat, joiden vaatetus mukailee entisajan kulkijoita tai jotka muistuttavat eräretkeläisiä rinkkoineen. Joen rantaa juoksevat lenkkeilijät, koululaisten ryhmät, töistä kotiin palaavat ja ne, jotka kävelevät muuten vain, ihan huvikseen. Kaupungilla kulkijat, kylän asukkaat ja matkailijat, isojen laukkujen kanssa tai kevyillä kantamuksilla.
Ja tietenkin kaikki pyöräilijät muutaman vuoden ikäisistä potkupyöräilijöistä niihin, jotka ovat pyöräilleet koko ikänsä. Siitä välissä löytyvät ne, jotka sujahtavat ohi vauhdilla, niin lähellä ja saman rytmisesti, että peloton, tuo kilpapyöräilijöiden tiivis ryhmä, tuntuu olevan kuin yksi henkilö. Perheet, jotka ovat menossa eväsretkelle tai joen äärelle, ystäviä matkalla rannalle tai metsäretkelle. Ja kuin taikaiskusta lisääntyneet sähköpyöräilijät, jotka ohittavat kevyesti ylämäessä juuri silloin, kun itse ajaa jo pienimmällä vaihteella.
Ensimmäisestä matkapäivästä alkaen tunnen olevani osa joukkoa, jota yhdistää vauhdista riippumatta halu liikkua, nähdä ja kokea. Vastaantulijoiden ja samaan suuntaan kulkevien kohtaamisessa on jotain rauhoittavaa ja ikiaikaista. Olemme menossa tai palaamassa, juuri sinne, minne pitääkin.
Kun pääsen pyöräilyn rytmiin kiinni ja aikataulujen paine alkaa kadota, syntyy tilaa uudelle. En malta olla miettimättä, miten tunteet vaikuttavat elämäämme.